23. maaliskuuta 2013

ÄP 2013



Meillä ei taidettu tosissaan edes keskustella vaihtoehdosta, että äitiyspakkausta ei meille otettaisi. On upeaa ajatella, että Suomessa lapsiperheisiin panostetaan neuvolapalvelujen, lapsilisän, vanhempainvapaiden yms. jälkeen vielä tällaisellakin. Ja on panostettu jo vuosikymmeniä! Ensimmäiset avustukset jaettiin jo vuonna 1938 ja vuodesta 1949 jokainen lapsi perheineen on ollut oikeutettu siihen. 

Olin käynyt ennakkoon katsomassa Kelan sivuilta meille saapuvan pakkauksen sisällön, mutta yllätyin todella laatikkoa avatessa siitä, miten paljon tavaraa lopulta tuli. Olin kuvia katsellessa ajatellut ihastuvani raikkaisiin ja vähän retroihinkin väreihin, mutta yllättäen vaatteita hipelöidessä neutraalin sävyinen vanuhaalari, ulkohaalari ja pandakuvioinen potkupuku olivatkin minusta iki-ihania! Mutta toki tuollaisen oranssiharmaaraidallisen bodyn voisin ottaa vaikka itsellenikin ;) Simosta siilikuvioinen peitemakuupussi oli mielenkiintoisin. Ja pakko se on myöntää, että näissäkin kuvissa raikkaat värit päihittävät kyllä nuo haalarit, jotka siis ovat luonnossa paljonpaljon ihanammat. 


Kuvista puheen olleen: Simo kuvitteli, että jossain äitiyshuumassa järjestelen muuten vaan pieniä vaatteita sängylle. Hänpäs päätti pyöräyttää vaimon päivälepoasentoon ja siinä sivussa pyyhkäistä kaikki hipistelyni sivuun. Kuvissa myös siis miehen näkemys tilanteen ”palauttamisesta ennalleen”. Hmmm. Ihan ei joka ryppy ole oikaistu, mutta tunnelma on kyllä varsin lennokas ;)

Äitiyspakkauslaatikko on muuten minusta uudessa kuosissaan mitä ihastuttavin! Voisin hyvin ajatella askartelevani lapsen kanssa sukupuuta laatikon kanteen sitten joskus. 

Mukavaa lauantaita!

2 kommenttia:

  1. Oijoi mitä kaikkia ihania pikkuisia vaatteita! Tekis mieli päästä hypistelemään :)

    VastaaPoista