9. syyskuuta 2012

Superrentoa



Hei, toivottavasti teillä on viikonloppu sujunut loistavasti! Meillä on ollut aivan hurjan kiva viikonloppu! Ohjelmassa ei ollut mitään erityistä, mutta jotenkin me onnistuimme täyttämään nämä kaksi päivää rennolla fiiliksellä, kynttilöiden valolla ja mukavalla syksypuuhailulla.

 Eilen soitettiin yllätyskylään eräs vanha ystävä, jolle leivoin ihanaa toffeekakkua. Ohje oli vieras ja kondensoidun maitotölkin keittely minulle aivan uutta puuhaa. Kakusta ei ole enää jäljellä kuin aavistus joten ainut todiste projektista on tämän kaavittu toffeinen tölkki. Täytynee tehdä tätä uudelleenkin. Jos kenenkään kiinnostus tämän ”herkullisen” kuvan jälkeen heräsi kakkua kohtaan, niin ohjetta voi käydä kurkkimassa täältä. Modasin itse pohjaa reippaasti ohuemmaksi.   

Loppuilta pelailtiin kahdestaan shakkia ja koottiin lahjaksi saatua palapeliä. Shakkia on Simon kanssa loistava pelata. Normaalisti häviän aina, mutta matsit ovat muuten yllättävän tasaväkisiä. Kiitos isän ja veljen, olen oppinut pelaamaan – ja myös häviämään. Kumpikin loistavia taitoja tässä elämässä ;)

2 kommenttia:

  1. Heti alkoi tehdä mieli kokeilla :P Vois olla aika herkkua myös karpaloista tai vastaavista. Banaaniyhdistelmä kuulostaa kyllä aika äklömakeelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehotan kuitenkin kokeilemaan ellet aikonut syödä koko kakkua kerralla ;) Siis yksi pala riittää täydellisesti kahvin tai teekupin kanssa. Oi, olipas niin hyvää! Suosittelen!

      Poista