1. syyskuuta 2012

keittiörakkautta


Hei ystävät!

Sillä aikaa, kun me vietetään viikonloppua ystävien häissä ja veljeä sekä hänen tyttöystäväänsä moikkaamassa, te saatte kurkkia meille kotiin. Niin kuin jo ehdin sanoa aiemminkin, moni nurkka on vielä ihan vaiheessa, mutta ehkä jotain käsitystä saatte uusista mööpeleistä ja muista näiden kuvien myötä.

”Eteistä” luomaan tuotiin Lappeenrannasta tämä ihana oranssi unelma! Hän on kaiketi pankin entinen pukukaappi ja meidän nykyinen eteisen pelastus! Kaikkea kivaa on vielä suunnitteilla tällekin komistukselle, joka siis toimii meillä nyt tilanjakajana, ilmoitustauluna ja ulkovaatteiden ja kenkien säilöjänä.  Ja lisäpisteitä varmaan ropisee, kun kerron, että ajoimme siis kaksi ja puoli sataa kilometriä tämä oranssi kaappi Venton katolle köytettynä… Oi, miten rakastankaan taakkatelineitämme <3

Edellisessä kodissa usein harmittelin sitä, että keittiö oli liian ahdas ja pöytä liian pieni, jotta ystävien kanssa oltaisiin voitu istua kahvittelemassa, pelailemassa tai vain jutustelemassa keittiössä. Tässä kodissa ei sitä ongelmaa ole: Varsinaista keittiötä, kun ei ole lainkaan, vaan ulko-ovelta parvekkeelle koko asunto on yhtä tilaa. Kätevää! Vaikka monta kalustetta vielä uupuu ja sisustaminen on vielä kovin vaiheessa, voin vannoa, että koko kodin kruunu ja helmi on jo löytynyt – meidän keittiönpöytä! Juuri sellainen, josta olen haaveillut. Pöydän ympärille mahtuu vaikka koko suku. Se on tehty Kimpiseen vuonna 1889 rakennetun vanhan kartanon vintinovesta. Saranoita, lukkoa tai maalipintaa ei arvata lähteä kovasti muuttamaan, sen verran vanha ja hienoa käsityötä ovi on. Mutta jalat sentään Simo nikkaroi IHAN ITSE. Ne kaipaavat kyllä vielä maalia pintaan. Värikartat on jo ehditty levittää pöydälle, katsotaan millainen lopputulos on ensi viikolla.   

Mitäs pidätte? Eivätkös mummun tekemät matot sovikin täydellisesti väreihin! :)

6 kommenttia:

  1. Wau! Onpa upean näköistä! RRRakastan ideaa, että teitte itsellenne eteisen, kun sellainen puuttui. Uppeita löytöjä kertakaikkiaan! Propsit Simolle nikkarointitaidoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Sinulta saadut kehut ovat oikein erityisiä, kun tiedän miten tarkasti mietit teilläkin kodin fiilistä. Tänään pöydän jalat saavat maalipinnan - vähän jännittää.

      Poista
  2. Onpas teillä ihanan näköistä! :) Kuvat oikein houkuttelevat kyläilemään.

    VastaaPoista
  3. Nyt vasta tajusin, miten kivasti noi kortin värit sopii kaapin kanssa yhteen. Jee :)

    VastaaPoista