16. huhtikuuta 2012

Naapurissa



Viikonloppu oli täynnä rentoilua ja irtaantumista arjesta. Taisi viedä loma naisen mennessään, kun en ole jaksanut oikein tännekään laittaa kuvia tai kuulumisia. Maanantai on siis sujunut töitä tehden ja viikonloppua fiilistellen! 

Ystävän kanssa huristeltiin siis perjantaina autolla naapurikaupunkiin tapaamaan erästä ihanaa naista. Viikonlopun emäntä oli järjestänyt meille loistavan kaupunki kierroksen, johon kuului kahvittelun, kauppahallivierailun ja sateiseen kaupungin ihastelun lisäksi monia viehättäviä kirppareita ja vanhantavaranliikkeitä. Löysin aivan ihanan farkkumekon sekä monta sisustus- ja asuideaa, jotka ehdottomasti täytyy vielä toteuttaa jossain vaiheessa. Ei siis auta muu kuin kierrellä aktiivisemmin kotikulmillakin kirppareita! :) 

Illalla pyrähdettiin vielä muutamassa mukavassa kuppilassa istuskelemassa ja tanssimassa. Ehdottomasti viikonlopun parhaat palat koettiin ja jaettiin kuitenkin tuttuun tapaan keittiössä istuen ja kahvia hörppien. Kuulumisten vaihtoon menikin monta pannua kahvia ja lukuisia tunteja! Otetaan pian taas uudelleen :)    

2 kommenttia:

  1. Ihana kollaasi! :) Olisin luullut että tuollaisen erilaisen viikonlopun jälkeen arkeenpaluu olisi ollut tuskaista, mutta onneksi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Mites siellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm.. vähän takkuista, töitä tehdessä lähinnä mennyt nämä päivät. Toivottavasti tänään jo alkaa sujua taas gradun kanssa. Onneksi reissu lämmittää vieläkin, joten voin fiilistellä sitä, jos hommat tökkii. Tsemppiä sinne! :)

      Poista