18. marraskuuta 2013

viisi kuukautta


Pikkuiselle miehelle on napsahtanut viisi kuukautta mittariin ja käytiin neuvolassa maanantaina. Laskeskelin, että tämä oli sitten kahdeksas neuvolatäti, jonka tapaan.. Puolet heistä olen tavannut äitiysneuvolassa ja nyt toisen puolen pojan käynneillä. Ja voin tässä vain todeta, että kovasti olen harmissani siitä, että meidän ”oma täti” jäi äitiyslomalle.. huoh. No, tämä opettaa minulle, että tulevaisuudessa omassa työssäni mietin HYVIN tarkasti sanani aina, kun puhun lasten vanhempien kanssa. Kyllä, kaikki on mahdollista ymmärtää väärin ja ottaa henkilökohtaisesti.. :D

Kasvu alkaa meillä löytää nyt jotain uomaa. Pituutta oli tullut lähes neljä senttiä ja painoa vajaa puoli kiloa. Kokonaissaldot siis huimat 9390g ja 72cm. Että näin meillä.

En nyt lähde erittelemään kaikkia mahdollisia huokaisuja ja kommentteja, jotka äidin tarkkaa korvaa kummastuttivat käynnillä. Ehkä hän oli vasta-alkaja työssään, ehkä hän ei puhunut samaa kieltä kanssani, ehkä minä ylireagoin ja ehkä me olemme vain ihmisiä, mutta minusta äitinä on aivan ok, ettei meidän lähes 9,5kg poikamme ole vielä saanut punnerrettua itseään ympäri. Minä ihan mielellään annan pojan rauhassa ähistä vielä kuukauden lattialla ja tuumailen sitten vasta fysioterapiaa tai muita kannustimia. Minä olen neuvolakorttini lukenut ja siellä sanotaan, että KESKIMÄÄRIN lapset kääntyvät 4-6kk ikäisinä. Saatoin myös kertoa tämän tänään meidän uudelle tädille.. hups.


Niin, että hei, onko siellä ketään, jonka lapsi ei olisi vielä viiden kuukauden iässä kääntynyt? Että kai tässä voi vielä yönsä nukkua rauhassa? Ei meillä muuta tänään. Yötä. 

17. marraskuuta 2013

neljän euron rentoutus


Eino-myrsky ujeltaa nurkissa, poika ei suostu aamupäikkäreille ja kahvi on loppu. Ei mikään pössömpi aloitus sunnuntaiaamulle.  ;) Onneksi voi aina muistella lauantaita!

Perjantaina olin pitkän päivän pojan kanssa kaksin. Totesin Simolle illalla, että äidin omaa aikaa on saatava ja sassiin. Mies oli oikein iloinen vaatimuksestani: hän saisi kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa ja rentoutuneen vaimon.

Eilen kiertelin sitten itsekseni vähän kaupungilla. Tekipäs hyvää. Poikkesin muutamiin liikkeisiin, joihin vaunujen kanssa ei pääse ja katselin vähän joulujuttuja. Ja kävin kahvilla.

Olen asunut kaupungissa nyt kahdeksan vuotta. Ja lähes saman ajan on kaupungissa toiminut myös tee- ja kahvikauppa, jossa on voinut ostosten lomassa nauttia myös kupin kuumaa. Kuitenkin vasta eilen tajusin ensimmäisen kerran pyörähtää liikkeen pieneen kahvilatilaan. Jotenkin hullua. Ja jotenkin erityisen kummallista oli, että kaksi käsintehtyä suklaakonvehtia ja kahvi, valitsemistani pavuista minulle jauhettuna ja pöytään tarjoiltuna, maksoi neljä euroa. Siis neljä! Ja minä olen juonut kahdeksan vuotta seisonutta suodatinkahvia! Tunnen itseni tyhmäksi.

Pikkuinen kahvilatila oli aivan viihtyisä, mutta ehkä vähän viileä. Takkatuli, villashaalit ja kynttilät olisivatkin olleet jo ehkä vähän liikaa pyydetty neljään euroon…  

JK. Tämä reissu sai minut vihdoin luomaan uuden tunnisteen. Kahvilla.

11. marraskuuta 2013

isänpäivänä


Purin juuri kameran kortilta 420 kuvaa. Mukavaa hommaa: pienessä paniikissa klikkailen tiedostosta toiseen ja rukoilen jatkuvasti, että kaikki kuvat ja videot todella tallentuvat edes jonnekin.. Minulle huomautetaan jatkuvasti täydestä muistista ja paperikuvien ”ikuisuudesta”, mutta en vain opi. Kameraan kuvien säilöminen on typerintä puuhaa, tiedän, mutta mitenkä sitä vanha koira uusia temppuja oppisi.

Kaiken klikkailun keskellä löysin kesäkuun kuvat (jihaa!!). Voi miten pieni poika on niissä! Kutsumme häntä videolla vauvaksi ja hän önisee meille vastaukseksi. Ihmeellistä. Nyt hänellä on ponteva nimi ja kyky huutaa toiveensa julki.

Eilen vietettiin ensimmäistä isänpäivää meillä. Poika kakkasi isänsä kainaloon heti aamulla (näppärä poika oli saanut vaipan tarrat auki ja surauttanut mahdottomat setit lahjaksi ja lämmikkeeksi isälle..), kun äiti valmisteli aamiaista. Ja kyllä kuohuviini kuulemma maistuikin lempeän herätyksen jälkeen..

Päivä jatkoi samaa yllätyksellistä linjaa: päädyimme vaunulenkillä vahingossa lounaalle kreikkalaiseen ravintolaan (minä juhlavasti rikkinäisissä farkuissa ja kumisaappaissa. vähän helpotti, että olin sentään korvakorut laittanut somisteeksi.. ), kahville vääntämästäni toscakakusta tulikin moscakakku ja ilta huipentui äidin ja pojan yhteisiin päikkäreihin (!!).


Äitienpäivää odotellessa ;)  

10. marraskuuta 2013

isille


Onnea isät! Meillä juhlitaan tänään ensimmäistä isänpäivää ja vähän myös pikkuista miestä. Ilmassa on monenlaisen juhlantuntua. Vuosi sitten kastettiin pikkuinen kummityttömme (onnea S!!) ja samalla kerroimme pikkuisen vauvan tulosta lähimmille ihmisille. Nyt poika on melkein viisi kuukautta!


Sen verran hakusassa on pikkuisella vielä osa motorisista taidoista, että isänpäiväkortit eivät ihan omakätisesti vielä rustaantuneet. Kuvissa poika pistää omaa postia menemään papoille. Puumerkit kohdillaan ;)

8. marraskuuta 2013

ihan irti?


Hyvät ystävät,

On perjantai. Poika nukkuu (ja yskii flunssaansa). Jääkaapissa purkki glögiä. Rakastunut Shakespeare puolessa välissä. Käsityö (lajiteltavat ja merkattavat kestot mukavasti käden ulottuvilla) viittä vaille valmis. Huomenna ei ole pakko herätä 06.30 (vaikka taatusti herätäänkin, koska poika..).


Yritän sanoa, että minä niin kuin rentoudun. Ja että tämä on niin kuin ihanaa. Ja tätä niin kuin lisää. Tämän parempaan ”irrotteluun” en tällä viikolla pystynyt. Anteeksi minä. Onneksi on ensi viikkokin. 

Kiitos Lauralle jälleen ajatuksien herättelystä. 

7. marraskuuta 2013

samat kuviot


Olen hypistellyt ja fiilistellyt viime viikolla saapuneen paketin sisältöä ihan tolkuttomasti. Jokainen kahvivieras on nähnyt pojan uuden ”lämpökerraston” ja poikkeuksetta osallistunut myös lämmikkeiden ylistykseen! Oi, mummu!!

Kesällä mummuni totesi, että voisi tehdä pienelle pojalle jotain, jos vain osaisi. Mummuni taidonnäytteistä voisi tehdä oman blogin, joten uskoni hänen kyvykkyyteensä tehdä ”jotain” oli aika suuri. Syksyn tullen keksin, että meillä tarvitaan ehdottomasti jotain villaista asua, kun äitiyspakkauksen villapukuun ei mies mahdu sitten millään.. Mummu pisti pikkuisen silmukkaa puikolle ja tällaista sieltä tuli! Eikö olekin ihan hurjan ihanat! Ja kaikkein ihaninta on, että pojan villatakissa on ihka sama kuvio kuin pappani vanhassa puserossa. En kestä! Ja mitkä kaulukset <3

Koska meillä sisällä ei tunnu riittävän valo kuvaamiseen millään, ja koska unisekavuustila tuntuu jatkuvan pojan kanssa edelleen, en vielä saanut asua kuvattua mallin päällä. Toivottavasti iloiset poseeraukset löytyvät täältä jo huomenna. Nyt minä nostan jalat seinälle ja toivon, että miekkonen nukkuisi vielä hetken..

5. marraskuuta 2013

kakkua ja kalajuttuja


Tämä oli täysin tahaton lähes viikon tauko päivityksiin. Meidän päivät ja tunnit ovat olleet rytmittömyyden iloluontoinen ylistys. Yöt nukutaan kyllä mukavasti (tai ainakin aina lähes oikeaan aikaan), mutta päivän unet ovat seilanneet omilla urillaan. En siitä kamalasti ole jaksanut ottaa pulttia, mutta nyt on pakko myöntää, että aikaa tällaisille omille touhuille jää kyllä kovin vähän, jos päivän pitkät unet (= äidin hengähdystauko) jäävät kummalliseksi silpuksi.

Onneksi viikonloppuna mikään ei tuntunut kurjalta! Meillä oli vieraita <3 Miesten metsäjuoksut vaihtuivat koskikalastukseen, mutta muuten mentiin vakio linjalla: syötiin mukavasti, fiilisteltiin perhe-elämää kotihousumeiningillä ja ihasteltiin lapsia. Päiväkahvit käytiin juomassa kosken kupeessa ja illalla parannettiin maailmaa löylyissä. Kuvien ottamisen sijaan keskityttiin toisiimme. Näin ainakin toistelin itselleni etsiessäni kameran muistilta kaikkia ”kadonneita” kuvia. Ehkä en tosiaan tullut kuvanneeksi muuta kuin koskessa seisovia miehiä ja tyhjiä kahvikuppeja? Edes yhtään yhteiskuvaa lapsista ei löytynyt!!


Kerrottakoon kuitenkin, että vauvat ovat kasvaneet ihan hurjasti! Odotan jo kovasti aikaa, kun pienet viihdyttävät toinen toisiaan ja touhuavat yhdessä. Uskon, että jonkinlaista ystävyyttä on jo ilmassa, niin hienosti nappulat nukkuivat jo unensa yhtaikaa ;)

Tänään sitä tuntuu jaksavan ihan mitä vaan, kun on ystäviä ympärillä ja vertaisia jakamassa näitä samoja hetkiä.


Ja ainiin, Eeva Kolun suklaakakku oli ihanaa! Hyvin samanlaista vakiosuklaakakkuni kanssa, mutta rakenteeltaan minusta parempaa. Seuraava missio on löytää paras suklaayhdistelmä ja toimivimmat makukaverit nautiskeluun.