sormin ja sosetta

Olen onnellinen jokaisesta jo lapsia kasvattaneesta naisesta. Kiitos siitä, että he ja mieheni ovat keksineet ratkaisuja ja antaneet vinkkejä jo moniin kotiäidin painajaistilanteisiin.

Ongelmavyyhti numero 238 alkaa pikkuhiljaa ratketa. Tänään puhumme siis ruuasta.

Ajattelin, että välillä hankalan imetyksen muuttuminen maito+kiinteät yhtälöksi toisi helpotusta arkeen, selkeyttäisi rytmejä, toisi tasaisen yöunen ja muuttuisi lopulta valmiiksi graduksi. No, viimeistä saamme varmasti odottaa, mutta muiden voisin jotenkin kuvitella liittyvän päivän teemaan.

Kiinteät aloitettiin pojan ollessa 5,5kk. En niin kovalla hopulla ollut maistelujen kanssa, kun pojan kasvu oli erittäinkin hyvää ja maito tuntui riittävän ihan kohtuullisesti. No, pitkään on tässä nyt MAISTELTU. Viisi viikkoa. Kai se syö joskus jotain muutakin kuin uunissa kypsennettyä kesäkurpitsaa, pyöri tänään aamulla mielessä.

Ennen joulua ruokailu näytti sujuvan oikein mainiosti, mutta sitten tuli stoppi. Maha meni sekaisin, ruoka ei maistunut, lusikasta syöminen ei onnistunut lainkaan ja omista hyppysistäkin vain kesäkurpitsa, banaani ja joskus pala bataattia saateltiin perille onnistuneesti. Puurot, joiden syömisen ajattelisin tuovan sitä rauhaa myös yöhön, eivät sitten menneet alas millään. Kokeiltiin marjoja,  kaupan soseita, hedelmiä (banaanin kanssa menisi, mutta tuntuu käyvän vatsaan), vellinä ja oikein napakkana, äidinmaidolla ja ilman.

Ystävät langoilla ovat tsempanneet, että kyllä se tästä lähtee taas liikkeelle. Neuvolastakin asiasta yritin kysellä, mutta apu ei ollut kummoista. Pitäisi kuulemma jo kohta olla lihaa pöydässä.. Sormiruokaa suositteli.

Poika on ollut kyllä erittäin innokas omin käsin syödä. Puuroihin ei tosin ole suostunut koskemaan sormellakaan.. Eilen keksin sitten leipoa puuron sämpyläksi! Poika ruopaisi puolikkaan sämpylän kerralla puperoksi. Sitä emme tiedä kuinka paljon lopulta mahaan asti touhussa tavaraa päätyi. Tänään päätin, että meillä ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kuin syöttää kaikki sormiruokana ja toivoa, että kesäkurpitsa löytäisi pian makukavereita, vaikka vanhoista kavereista  päärynästä ja mustikasta.

Sitten tuli Simo kotiin ja kehotti vielä kokeilemaan sosetta. Jos vaikka pakkasesta otettaisiin maitoa sekaan. No, mies se keksi sen taas! Pakastetussa maidossa on niin voimakas tuoksu, että bataattisose sillä höystettynä upposi hujauksessa. Ja lisäannos perään. Ja iltapuurokin! Voi tätä äidin riemua :)

Sormiruokailemme varmasti jatkossakin usein (aina mahdollisuuksien mukaan silloin, kun koko perhe syö yhdessä), mutta aamupuuro lusikasta on vaan niiiin paljon kätevämpi kuin sämpylöiden pyörittely aamuhämärissä..

Onnea on viisaat ystävät ja nero miehenä!

Kirjasuosituksena: Minä syön itse, sormiruokailun käsikirja. Arosilta, Ruottinen , Lähteenmäki.