18. marraskuuta 2013

viisi kuukautta


Pikkuiselle miehelle on napsahtanut viisi kuukautta mittariin ja käytiin neuvolassa maanantaina. Laskeskelin, että tämä oli sitten kahdeksas neuvolatäti, jonka tapaan.. Puolet heistä olen tavannut äitiysneuvolassa ja nyt toisen puolen pojan käynneillä. Ja voin tässä vain todeta, että kovasti olen harmissani siitä, että meidän ”oma täti” jäi äitiyslomalle.. huoh. No, tämä opettaa minulle, että tulevaisuudessa omassa työssäni mietin HYVIN tarkasti sanani aina, kun puhun lasten vanhempien kanssa. Kyllä, kaikki on mahdollista ymmärtää väärin ja ottaa henkilökohtaisesti.. :D

Kasvu alkaa meillä löytää nyt jotain uomaa. Pituutta oli tullut lähes neljä senttiä ja painoa vajaa puoli kiloa. Kokonaissaldot siis huimat 9390g ja 72cm. Että näin meillä.

En nyt lähde erittelemään kaikkia mahdollisia huokaisuja ja kommentteja, jotka äidin tarkkaa korvaa kummastuttivat käynnillä. Ehkä hän oli vasta-alkaja työssään, ehkä hän ei puhunut samaa kieltä kanssani, ehkä minä ylireagoin ja ehkä me olemme vain ihmisiä, mutta minusta äitinä on aivan ok, ettei meidän lähes 9,5kg poikamme ole vielä saanut punnerrettua itseään ympäri. Minä ihan mielellään annan pojan rauhassa ähistä vielä kuukauden lattialla ja tuumailen sitten vasta fysioterapiaa tai muita kannustimia. Minä olen neuvolakorttini lukenut ja siellä sanotaan, että KESKIMÄÄRIN lapset kääntyvät 4-6kk ikäisinä. Saatoin myös kertoa tämän tänään meidän uudelle tädille.. hups.


Niin, että hei, onko siellä ketään, jonka lapsi ei olisi vielä viiden kuukauden iässä kääntynyt? Että kai tässä voi vielä yönsä nukkua rauhassa? Ei meillä muuta tänään. Yötä. 

16 kommenttia:

  1. Eipä mun ystäväni muutamaa päivää teidän miestä nuorempi neitikään vielä kääntyile. Ehkä kesäkuun vauvat ovat vain vähän laiskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!! Helpotti heti. Ja terkkuja sille toiselle paikallaan makaajalle ;)

      Poista
    2. Niille oli sanottu, että vasta sen kuukauden päästä kannattaa ruveta miettimään fysioterapiaa yms. Kuulin myös toisen kaverin pojasta, joka odotti 8 kuukauden ikään, ennen kuin alkoi kääntyillä ja kyllä se nyt 2-vuotiaana täysillä tuola juoksentelee :)

      Poista
    3. Kiitos :) Meillä ilman vaippaa pyöriminen alkaa tuottaa ehkä kohta tulosta ;) Kiitos vielä tsemppauksesta!

      Poista
  2. Miten suloinen M! Aivan ihastuttava viisikuukautinen. Minne se aika on hävinnyt? :O <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI me käsitetä!! Ihan hullua.. Poika lähettää terkut neidille <3

      Poista
  3. Minä kans järkytyin, poitsu on jo 5 kk!! Just katottiin eilen Saaran kans kuvia, joissa oltiin pikkumiestä eka kertaa tervehtimässä. Ja se oli ihan vasta! :)

    Oottepas melkoisen neuvolatädin kohdanneet! Huh huh! Ei varmaan ykskään lapsi oo jääny iäkseen selälleen.. että terve vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta! :) En uskalla edes ajatella miten isoja "pikkuiset" on sit vuoden vaihteessa.. Toivotaan, että meillä on käännytty siihen mennessä. Saaralle iso pusu täältä!

      Poista
  4. Älä Sanna harmistu turhaan,liian moni terveysalan ammattilainen tuijottaa ihan liikaa oppikirjoja ja maalaisjärki unohtuu.Jokainen pikkuinen on oma yksilö,toinen ottaa kehitysaskelia toiseen suuntaan ja toinen toiseen.Ei hätiä.Meilläkin lääkäri oli passittamassa E:tä verikokeisiin,kun kerrankin paino oli noussut hyvin..Lääkäri maalaili kasvuhäiriökatastrofia ilmaan,huoh O_O

    Martti on itse suloisuus!

    t.H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos H tsempistä! Simo just valo muhun uskoa, että poika varmasti vielä pyörii ja KONTTAAKIN. :D Onpas teillekin sattunut joku aktiivinen neuvolapersoona ;) Haluan kuulla tästä lisää..! Terkut E:lle!

      Poista
    2. Josko nähtäisiin ensi viikolla?Ollaan yhteyksissä:)

      Poista
  5. Hei!
    Minäkin tapasin odotusaikana 2 terkkaa ja Toivo tapaa helmikuussa jo kahdeksannen lastenneuvolan terkan, ja neljännen neuvolalääkärin. Että vaihtelevaa sakkia on ollut täälläkin :/

    Terveiset täältä Valkealasta teille kaikille :) Martti ehtii varmasti vielä vaikka ja mitä, ei huolta :)

    T:Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina terveisistä ja kommentista! :) Pitää joku päivä skypettää ja vaihtaa kunnolla kuulumisia! Terkkuja täältäkin

      Poista
  6. Sinulle olisi haaste blogissani! ;)

    VastaaPoista