10. syyskuuta 2013

Täydellinen paikka




Syksy on täällä ihan oikeasti, vaikka viikonlopun säät olivat vielä aika elokuiset. Puruvesi oli lämmin. Näin tiesivät kertoa minulle ne rohkeat, jotka vielä viikonloppuna uskalsivat uida. Minulle riitti lämmin sauna ja tyynen järven ihailu. 

Viikonloppu meni kuulumisia päivitellessä ja rentoutuessa. Pikkumies, joka on osoittanut omaa tahtoa ruokailujen suhteen jo jonkin aikaa, järjesti mukavasti ohjelmaa sekä kummeille että vanhemmille. Onneksi metsään mahtuu meteliäkin! ;) 
'
Tällaisissa paikoissa sitä alkaa kaivata omaa pikkuista sopukkaa. ”Kaukana kaikesta” sopisi minulle vallan mainiosti. Oma tila ja oma rauha. Toisaalta, mahtaako se aina auvoista olla siellä ettään perälläkään.. Paluumatkalla autossa mietiskelin täydellistä paikkaa kodille: riittävän kaukana kaikesta, jotta tähdet näkyvät kirkkaina ja talon ympäri voisi juosta vaikka pelkissä Ainoissa, mutta toisaalta riittävän lähellä elintärkeitä palveluita. Mikä se riittävän lähellä sitten olisi? Seitsemän, kaksikymmentä vai satakaksikymmentäseitsemän kilometriä? Ja mitä palveluita ehdottomasti kaipaisin? Ainakin tarvitsisin lähelle laadukkaan kirjaston, hyvän kampaajan ja paikan, josta saisi kupin kahvia ja ison voisilmäpullan. Ja elokuviinkin voisin joskus vielä haluta. Ja ranskankielen kurssille. Ja jos siihen saisi päälle vielä mukavat naapurit ja työpaikan pyöräilymatkan päästä.

Tiedätkö tällaisen paikan armahan? Vinkkejä otetaan vastaan!

Päivityksen kuvat ovat mökiltä. Viikonloppu oli täynnä erilaisia löytöjä: mustikoita metsästä, nerokkaita nukutuskikkoja sekä uusia kahvireseptejä mukin kyljestä. Sopii minulle! Milloin lähdetään taas?

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Noin nukutaan, kun ei ole stressiä ? Haleja teille kaikille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halauksia myös sinne! Onpas teitä kova ikävä myös! Ja kuten huomaat, pöllö on jo päässyt käyttöön. Hyvät unet tulee, kun ei paita kiristä ;)

      Poista