17. toukokuuta 2012

Vähän jo kesää..

Hei, ollaan kotona taas! 

Käytiin alkuviikko heittämässä ympyrää Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Ihanata ol! Työkuviot alkaa olla vähän paremmin selvillä, mutta toki tututtuun tapaan kuva kesästä piirtyy kokonaisuudeksi vasta päivä kerrallaan työtä tehdessä. Ihanaa sekin! Tekee hyvää välillä olla turvallisesti keskeneräinen. Kalenteri, joka täyttyy pikkuhiljaa antaa luvan myös tarttua niihin hetkiin, jotka saapuvat sen enempää lupaa kysymättä, yllätyksinä ja suunnittelemattomina kohtaamisina torinlaidassa ja satamassa. Oi, yllätysten kesä!

Ihanaa oli tiistaina ajella yksikseen auringon noustessa kohti etelää. Harvoin tulee ajettua enää pitkiä matkoja ilman seuraa. Onneksi oli ylen ykkösen aamuradio ja vanhat hitit. Auto raikui Abban ja Pepe Willbergin tahtiin. Aamukahvit join bussipysäkillä joutsenien aamutoimia katsellen. Hienosti ehdin aamun työkokoukseen klo.8.45. Miksi ei aina tule herättyä puoli viideltä?

Työkaverien ja vanhojen tuttujen tapaaminen oli hienoa, mutta ehdottomasti reissun paras tyyppi kohdattiin Kouvolassa! Kummipoika oli venähtänyt taas pituutta ja uusia taitoja oli kehittynyt iso kasa. Toivottavasti nähdään kesällä monta kertaa. Käydään uimassa ja rakennetaan maja, johon mahdutaan me kaikki!

Tänään nautitaan auringosta ja mukavista gradukirjoista! Ihanaa helatorstaita kaikille!     

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa lukea näitä teidän reissukuulumisia! Ja huh miten kummipoika on kasvanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri olen itse pohtinut miten "tylsiä" postauksia olen tehnyt jo monta putkeen.. Mukavaa siis, jos joku jaksaa lukea näitäkin :D

      Poista
  2. Ootko muutes miettiny raaskisitko laittaa tuon sanatarkistuksen pois päältä? Ois kivempi kommentoida. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ole tajunnutkaan, että mulla on sellainen päällä!! Kiitti Laura! Se on varmaan tullut tän bloggerin uuden pohjan myötä.. en ainakaan mistään ole sitä valinnut. Poistan sen heti (jos osaan).

      Poista