26. toukokuuta 2013

oliivi ja muutama marketta



Eilen oli tässäkin cityssä siivouspäivä. Harmittelin, että istuin kirjastolla gradun ääressä, kun muut kirmailivat pitkin kaupunkia tehden varmasti mitä hienoimpia aarrelöytöjä toisten vanhoista tavaroista. Ehkä ensi kerralla minäkin sitten olen mukana. No, harmistus ei ollut pitkä, sillä tänään meillä vietettiin privaatisti parveke&puutarha –päivää. 

Parvekepuutarha on ollut suunnittelu- ja valmisteluasteella jo jonkin aikaa. Ruukut, mullat ja osa esikasvatuksessa olleista taimista ovat odotelleet tositoimiin pääsyä. Enää puuttui se hetki kasata kaikki yhteen. Tänään iltapäivällä seikkailtiin puutarhalla etsimässä sopivia kesäkukkia eteläiselle parvekkeelle. Päiväkahvien jälkeen istuteltiin ostokset ruukkuihin ja puuhattiin muutenkin pihalla. Oma parveke on kyllä ihana juttu! Tulevana kesänä sillä on varmasti paljon käyttöäkin, kun pitemmille lomareissuille tuskin montaa kertaa päästään. Aina voi seikkailla omalle parvekkeelle.. 

Simo sai muuten eilen lahjaksi haastavan projektin: nyt meillä kasvaa markettojen, tuoksuherneiden ja kumppanien kaverina myös ihka oikea oliivipuu (vai onkohan se enemmänkin pensas?). Tätä aarretta vaalitaan kyllä huolella! Sovittiin, että ensimmäinen oliivi nautitaan sitten koko porukalla ;)  

2 kommenttia:

  1. Kaunokaisia kukkia ja hienoja istutuksia. Simo on varmasti ylpeä! :)

    Jäi se viestiin vastaaminen lauantaina, kun oli kovin huiskeviikonloppu. Teen blogiin juttua hieman myöhemmin! Pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jo tuskastelen, että miten kukkien käy tuolla paahteisella parvekkeella, vaikka yritettiin muka valita sopivia lajikkeita. Ja ihana viikonloppua on kyllä teillä ollut! :)

      Poista